1953–1962 ”Solid Axle”

Vuoden 1953 tammikuussa Corvette esiteltiin ensimmäisen kerran yleisölle General Motorsin Motorama Show’ssa New Yorkissa. Erittäin positiivisen palautteen vuoksi Harlow Curtice antoi luvan aloittaa Corvetten sarjatuotanto kesäkuussa 1953. Ensimmäiset Corvettet valmistettiin Flintissä sijaitsevalla Van Slyke Avenuella olevalla Chevroletin tehtaalla. Alun perin Corvette piti tehdä peltikoriseksi muiden Chevroletin mallien tapaan, mutta uusia muotteja ei ehditty valmistaa, joten Corvette valmistettiin lasikuitukorisena, kuten Motorama show’n autokin oli valmistettu. Lasikuitukori kuitenkin herätti yleistä ihmetystä ja epäilyä materiaalin kestävyydestä.

  • Kaikki vuoden 1953 Corvettet olivat Polo White -valkoisia, niiden sisustus oli punainen ja ne oli varustettu Blue Flame Six -moottorilla, joka oli ainoa moottorivaihtoehto.
  • Vuosimalliin 1954 ei tehty merkittäviä muutoksia. Edelleen samannäköisen Corvetten tuotanto siirtyi Flintistä St. Louisiin. Myös värivalikoima kasvoi valkoisesta siniseen, punaiseen ja mustaan. Corvetten suosio hiipui vuoden lopulla laiskahkon kuutosmoottorin takia, joten loppuvuodesta alettiin suunnitella V8-moottoria. Tuotantomäärä vuonna 1954 oli kuitenkin kiitettävät 3 640 kappaletta.
  • Vuonna 1955 tuli tuotantoon 195-hevosvoimainen V8-moottori 265 cid (4.3 l) ja aiemmin ainoana vaihtoehtona toimineen automaattivaihteiston rinnalle tuli kolmevaihteinen käsivaihteisto. Tämäkään ei lopulta tyydyttänyt ostajien tarpeita ja tuotantomäärät putosivat 693 kappaleeseen.
  • Vuosi 1956 ja uusi korimalli uudisti Corvetten ostajakuntaa. Uusi päivitetty kori toi ostajan valittavaksi kaksivärisen maalauksen. Myös vuosina 1953–55 käytetyt epäkäytännölliset pikalukolla irrotettavat sivuikkunat vaihdettiin tiiviimpiin veivikäyttöisiin ikkunoihin. Myös auton varustelista kasvoi uusista 4-speed -manuaalivaihdelaatikoista ja kovakatoista jopa alustan osiin ja tuulilasinpesimiin.
  • Vuosimalliin 1957 tuli tuotantoon Ram Jet -polttoaineruisku ja 579E-tilauskoodilla saa 283 cid / 283 hv ruiskumoottorin. Sillä saavutettiin 1 hv / 1 cid teholukema. Edellä mainittu 283-kuutiotuumainen moottori oli myös ensimmäistä vuotta Corvetten listoilla. Ulkonäöllisesti auto näytti edelleen samalta kuin edellismallin 1956 Corvette.
  • Vuosimalliin 1958 Chevrolet muutti ajovalojärjestelmänsä muidenkin yhdysvaltalaisten automerkkien mukaisesti nelivaloiseksi. Ensimmäiset sähköikkunoilla varustetut Corvettet ilmestyivät 1958, jolloin alettiin myös suunnitella sähköisesti toimivaa katon avaussysteemiä. Se jäikin tuolloin vain kokeiluksi.
  • Vuosimallit 1959 – 1960 olivat lähes identtiset vuosimallin 1958 kanssa. Ainoiksi eroavaisuuksiksi jäivät eri kuviolla verhoillut istuimet.
  • Vuosimallin 1961 perämuotoilu uudistettiin Sting Ray Racerin tyyliseksi, jossa on myös nelivaloteema entisen kaksivaloisen sijaan. Myös kromausten määrä väheni.
  • Vuosimalli 1962 oli viimeinen vuosi C1 historiassa. Vakiomoottori päivitettiin 327 kuutiotuumaan (5,4 l) ja Corvettea sai vuonna 1962 ainoastaan yksivärisellä korilla.

Zora Arkus-Duntov aloitti myös Corvetten Grand Sport -tuotanto-ohjelman, joka kuitenkin jäi vähäiseksi General Motorsin kilpailutoiminnan lopettamisen myötä.